Teemu Anderssonin vuoden 2014 Volvon automaattivaihteistossa oli esiintynyt jo jonkin aikaa vaihto-ongelmia, erityisesti suunnanvaihdon yhteydessä. Oire oli sen verran häiritsevä, että Teemu kyseli eri korjaamoilta, kannattaisiko laatikon öljyt vaihtaa? Samoilla öljyillä oli ajettu jo 135 000km.

”Olin yllättynyt, kun tätä kysyessäni huolloissa vastattiin, että tällaista huoltoa tehdään käytännössä vain taksikäytössä oleviin autoihin. Olin kuitenkin huomannut selkeän oireen vaihteita vaihtaessa.”

BG AUTOMAATTIVAIHTEISTON HUOLLOSSA VAIHDETAAN ÖLJYT 100%

Jotkut ovat sitä mieltä, että vaihteistot kestävät vain tietyn kilometrimäärän, mutta tähän voi vaikuttaa huoltamalla laatikon säännöllisesti. BG:llä suosittelemme, että automaattivaihteiston huolto tehdään noin 50 000 kilometrin välein, koska vaihteisto työskentelee jatkuvasti kovan rasituksen alla.

Riittämätön automaattivaihteistoöljyn suojaus ja sitä myötä ominaisuutensa menettänyt ja likaantunut vaihteistoöljy on yleisin syy ennenaikaiseen vaihteistovaurioon. Säännöllinen BG Automaattivaihteistohuolto voi estää vaihteiston jumiutumisen, nykimisen tai rikkoutumisen kokonaan.

Huollettuna automaattivaihteisto toimii moitteettomasti paljon pidempään kuin uskoisitkaan.

5000km HUOLLON JÄLKEEN: ”KYLLÄ ERON HUOMAA”

Teemun Volvolla on ajettu nyt 5000km BG Automaattivaihteistohuollon jälkeen. Muutos entiseen on selkeä.

”Kyllä tämä huolto selkeästi paransi vaihteiston toimintaa: laatikko toimii huomattavasti jouheammin eikä tahmeutta enää ole. Tämän lisäksi auto myös kuluttaa noin 3 dl/ 100km vähemmän huollon jälkeen eli ajaminen on taloudellisempaa”, Teemu summaa ja lisää ”BG Automaattivaihteistohuollon hinta (alk 420EUR) on erittäin kilpailukykyinen ja voin suositella tätä kaikille automaattivaihteiston omistajille.

Ominaisuudet:

Puhdistaa vaihteiston turvallisesti

Täydellinen 100% öljynvaihto

Uuden öljyn suojaus

Edut:

Palauttaa vaihteiston toimintakyvyn

Pidentää vaihteiston käyttöikää

Autolla on mukavampi ajaa

Löydä lähin huoltopisteesi tästä!

BG huoltopisteet

Ajankohtaista